Tuscha

Kasvun paikka

2016-03-28T19:26:00+03:00

Ihmisen ja eläimen yhteinen polku ei aina ole helppo mutta hyvinkin opettavainen. Se polku on eräänlainen kasvunpaikka molemmille. Yhteisiä kasvukipuja, oppimista ja toisen ymmärtämistä. Siksi minä tätä yhteistä polkua kuvaisin.

Viime vuoden toukokuussa syntyi tanskandoggipentue, joista yhdelle sain mieheni kanssa tarjota kodin. Meidän ensimmäinen oma koira.Kymmenen vuoden haave toteutui vihdoinkin. Nyt koin olevani valmis. Onhan minulla kokemusta monista koirista, olinhan minä ahminut tietoa kirjoista ja koiran koulutusohjelmista. Etenkin Victoria Stillwellin ohjelmia tuli seurattua.

Vihdoin oli heinäkuu, loma ja aika hakea Sirius kotiin. Jännityksen ja innostuksen seasta nousi myös epävarmuus ja pelko, onko minusta tähän? Olenko hyvä omistaja? Mitä jos pilaan koiran? Mitäs jos Siriuksesta tulee takiani ongelmatapaus? Ja monia muita ajatuksia.

Mutta näitä ajatuksia minulla on ollut jokaisen lemmikkini kohdalla, kissojen, hiirien, hamstereiden, kanien ja liskojen. Ei siis ole mitään uutta nämä ajatukset. Onhan minulla tukena ihana mieheni sekä aivan mahtava kasvattaja ja monia muita.

Tälle yhteiselle polulle on mahtunut vaikka mitä eikä kasvattaja ole säästynyt kysymyksiltä ja ihmettelyiltä ja on joutunut rauhottelemaankin, kun olen ollut kovin huolissani.

Sirius on nopea oppimaan ja lenkeillä ollut oikea enkeli. Toki niitä päiviä mahtuu mukaan milloin ei ole kiinnostusta oppimiseen löytynyt ja korvat on vain koristeena. Meillä on mennyt oikeastaan ihan hyvin... tai no pitkään meni. Aina olen kuitenkin tiennyt ettei koiran koulutus ole pelkästään ruusuilla tanssimista.

Sirius on nyt 10kk ikäinen jätti. Muutamia kuukausia olen jo ollut pojan hyökkäyksien kohteena omalla kotipihalla. Mieheni selätti Siriuksen muutaman kerran ja perseily miestäni kohtaan loppui siihen. Minä olen selättänyt kymmeniä kertoja ( voin kertoa ettei painiminen tanskandoggin kanssa ole helppoa, kuntohan siinä toki kasvaa), olen poistunut paikalta ja tullut takaisin kun Sirius on rauhoittunut, olen kääntänyt selkäni ja jättänyt huomiotta (toisinaan selän kääntäminen isolle hyökkivälle koiralle on riskialtista), olen pitänyt jääkautta, tuloksetta. Olen kokeillut sitä ja tätä. KAIKEN. tuloksetta. Montako kertaa vielä pitää lyödä päätä seinään? Monestikko vielä itken tilanteen takia?

Olen ollut hyvin väsynyt tilanteeseen, epätoivoinen ja harkinnut luovuttamista, se olisi niin helppoa. Se tunne kun olet umpikujassa eikä ole keinoja päästä pois. Mitä teen väärin? Mitä teen toisin kuin mieheni? Miksi mikään ei toimi? Miten mieheni onnistuu vaikka minulla on enemmän tietoa? ( olen kuitenkin erittäin iloinen, että mieheni on onnistunut), miksi Sirius vihaa minua näin paljon? Eihän hää voi vihata, koska muuten ja muualle meillä menee hyvin. Ainut on kotipiha.

Olen itkenyt asian takia monesti, epätoivo, väsymys ja luovuttaminen...mutta joka kerta päätän taistella ja jatkaa niin kauan ennen kuin ratkaisu löytyy. Jos luovuttaisin aina vaikean tilanteen tullen niin ei minulla olisi yhtään lemmikeistäni.

Ensimmäiset kissani olivat niin arkoja, että joka aamu sain etsiä poikia piiloistaan, mutta monien viikkojen kärsivällisyys palkittiin, aivan niin kuin kolmanen kissani tapaan pissata vaatteiden päälle. Arkojen pupujen luottamuksen voittaminen tai liskon, joka ei suostunut syömään kunnolla. Romeo on nykyään tuhti poika. Jokaisen kohdalla on ollut omat kommervenkkinsa mutta päättäväisyydellä, kärsivällisyydellä, kokeilemalla ja ajan kanssa niistä on selvitty. Miksi siis luovuttaisin nyt? Minähän rakastan tuotta meidän pientä jättiä.

Mieheni ja kasvattajan kanssa ollaan mietitty keinoja tähän inhottavaan tilanteeseen. Kasvattaja kävikin kylässä lauantaina ja kysyi olenko kokeillut kolinapurkkia? Enpä ole, kokeillaan siis sitä.

Nyt on kaksi päivää kolinapurkkia kokeiltu ja täytyy sanoa, että kolinapurkki on ihmeellinen asia. Nyt pihalla Sirius hakeutuu luokseni silitettäväksi ja saan tehdä rauhassa pihatöitä ilman painimatsia. En kuitenkaan vielä hehkuttamalla hehkuta kolinapurkkia, koska tilanne voi muuttua. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää valoisemmalta ja onneksi en antanut perikisi.

Meidän poika vain on kovapäinen tapaus, joka kokeilee mutta hyväluontoinen pentu. Jokainen eläin niin kuin ihminen on erilainen ja kaikkiin ei kaikki keinot tehoa. Tämä 10kk yhteinen polku on kasvattanut varmasti meitä kaikkia ja yhteisiä kasvukipuja on varmasti luvassa. Mutta meillä ei luovutetta, se ei vaan yksinkertaisesti ole vaihtoehto eikä ratkaisu tilanteissiin.

Parhaisiin lopputuloksiin pääsee sinnikkyyden, periksiantamattomuuden, kärsivällisyydeen, oppimisen, työn ja harmaan kiven kautta.

Myö jatketaan siis oppimista ja opettamista.

tämä hetki

2013-03-21T14:41:00+02:00

Teekupponen lämittää käsiä, päätä juimii, orastava migreeni? Ei kai taas! Hartiat ja selkä taas jumissa. Kevätaurinko paistaa mutta ulkona on silti kylmä. Vielä 17 minuuttia ennen, kuin ovet avataan ja nuoret saapuvat. Työtä kahdeksaan asti.

Kiintymys lumipenkkoihin

2013-03-20T22:01:00+02:00

Ihana ystäväni, joka törttöilee autoillessaan, viihdytti minuu muutama viikko takaperin. Ystääväni tuli hakemaan minuu synttäreille, kun hyppäsin autoon sanoin " kato mitä ostin teille tuparilahjaksi". Ystäväni katsoi mutta peruutti autollaan samaan aikaan ja kuuluikin *kops*, lumipenkkaahan hän peruutti. Kun lähdimme synttäreiltä, varoitin ystävääni takana olevasta lumipenkasta johon vastaus oli "joo joo" ja heti perään *kops* toisen kerran jo! Naurattihan se. Pistäydyimme nopeasti isäni luona. Olimme lähdössä isältäni, vittuilin ystävälleni siitä, että takana on taas lumipenkka, kuinkas tällä kertaan? ystäväni tokaisi " en mie nyt kolmatta kertaa lumipenkkaan peruuta". *kops* et vai? no hyvät naurut taas sai tästäkin ajoreissusta :D

Apassionata 2013

2013-03-18T22:23:00+02:00

Vihdoin yksi unelmistani toteutui, pääsin katsomaan upeaa Apassionata showta. Huonoista paikoista huolimatta show oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Esitys oli henkeä salpaava ja niin kaunis. Oikeastaan niin mahtava ettei sitä pysty selittämään, se täytyy itse nähdä ja kokea! Ensi vuonna taatusti menen uudestaan mutta toivottavasti paremmilla paikoilla! Voin vain kiittää äitiäni siitä, että hän tarjosi tämän upean kokemuksen ostamalla miulle lipun ja Ystävääni seurasta. Suosittelen ehdottomasti Apassionata showta kaikille!

Ristiriitaisuus itsessään

2013-01-31T12:43:01+02:00

Kun on jo kauan ollut pessimistinen peikkonen mutta kuitenkin pitää haaveista ja unelmista kiinni kynsin ja hampain, toivoen, että vielä joku päivä....

On taas jaloillaan, noussut karikosta, nauranut monta päivää ilman syytä, nauttinut elämästä mutta sitten tuntee sen, kun mieli leijailee, jossain missä ei pitäisi. olenko taas matkalla metsään? Niin se kai vain on, että aina on yksi, jota kukaan ei voi päihittää. Yksi, siihen kiinni jään. En halua, haluan, en. Jatkan nauramista.

Hyvästi vuosi 2012, ei tuu ikävä!

2013-01-06T20:47:01+02:00

Viime vuosi oli erittäin rankka ja paska vuosi. Onneksi se on vihdoin ohi. Kyllä siihen hyviäkin asioita mahtuu mutta tosiasia on se, että viime vuosi oli oikeasti yksi elämäni paskimmista vuosista. Kuinka annoin itsestäni lähes kaiken, kuinka sain huomata ettei sitä arvostettu ollenkaan. Kuinka sait kaiken paskan niskaan, kuinka maa revittiin jalkojen alta. Onneksi sain tutustua ihaniin ihmisiin (tosin joukkoon mahtui myös pari mätää hedelmääkin.) ja onneksi on sellainen työ, jota rakastaa, sillä tuo työ piti minut järjissään ja antoi muuta ajateltavaa. Olen joulunlapsi ja rakastan joulua mutta viime vuonna minulla ei ollut jouluiloa ei yhtään.. ei ennen 23.12 jolloin kävimme katsomassa mummoa vanhusten hoitolaitoksessa, kuinka syötin ja juotin mummoa, kuinka hän tutki minua katsellaan ja vihdoin tunnisti minut ja sen jälkeen käytiin katsomassa kummipoikaani, joka sulatti hymyllään sydämeni. Näillä arkisilla asioilla sain jouluilon itselleni. Uusivuosi oli kyllä yksi parhaimmista, sillä ranskalainen ystäväni oli kuin pienilapsi jouluaattona. Heillä ei uutta vuotta oikeastaan juhlita joten pienetkin ilotulitteet sai ystäväni hihkumaan ja pomppimaan ilosta. Se kun voi antaa toiselle pienillä asioilla niin suuren ilon on ihan helvetin mahtava juttu.

Viime vuoden helmet: Uuudet ihmiset, ystävät, työ, 23.12 ja uuden vuoden aatto
Mitä viime vuosi otti: rahani, minuuteni, uskon ihmisiin, unelmani, hymyni, osan terveydestäni, uskon rakkauteen, repi sydämeni, ruokahalun, nukkumisen taidon
Mitä viime vuosi antoi: uusia ihania kavereita/ystäviä, vahvisti ystävyyden merkityksen, ymmärryksen arkisiin pieniin asioihin, varmuuden, että olen oikealla alalla, mahdollisuuden olla mukana ainutlaatuisessa kansainvälisessä ryhmätapaamisessa

Olen joutunut tekemään perinpohjaista itsetutkiskelua, että löytäisin taas itseni, tarkistamaan omat arvoni. Tiedän, että nousen tästä vielä ja näytän ettei minuu nujerreta niin helposti. Tämä pessimisti katsoo toiveekaasti tähän vuoteen ja huomiseen. Tästä vuodesta tulkoon parempi vuosi! Tänä vuonna edessä on ainankin valmistuminen uuteen, maailman parhaaseen ammattiin.

Piristyspäivä karkasi käsistä

2012-12-29T16:42:01+02:00

Eilen päätettiin ystäväni kanssa, että lähdetään piristämään toista ystävää, joka oli hieman allapäin. Meidän piti hieman pelata ja siinä hieman tissutella lopputulos oli kuitenkin se, että avauduttiin, itkettiin, naurettiin ja päädyttiin lähtemään baariin. Kukaan meistä ei oikeastaan ollut varautunut tälläiseen tempaukseen mutta kyllä se teki ihan hyvää meille jokaiselle. Pienet avautumishumalat ovat joskus paikallaan. Kyllä tänään on saanu nauraa eiliselle. Pääasia, että oli, että ystävä piristyi. Ota hetkestä kiinni!

Kirjoittelen taas

2012-12-28T03:10:01+02:00

Viime kerrasta on jo aikaa, eikä tää blogin henkiin herättäminen silloin saanut tuulta alleen. En siis sano, että yrittäisin herätellä tätä henkiin nyt, sillä oon huomannu olevani "kausittainen" kirjoittaja.
En oikeastaan odota edes sitä, että ihmiset lukisivat kirjoituksiani saati kommentoisivat niitä, kirjoitan itseni takia, saadakseni pureuttua sen mikä patoutuu sisälleni.
On tietysti hienoa jos jotakuta löpinäni kiinnostavat :)

Odotan kovasti, että vuosi vaihtuu ja tuo mukanaan helvetin paljon parempaa mitä tämä vuosi antoi. En kuitenkaan ole katkera, sillä tiedän ettei onnenlahjat mene koskaan tasan.
Välillä kuitenkin toivoisin, kunpa olisin syntynyt kultalusikka suussa ja vaaleanpunaisten pumpuleiden ympäröimään elämään, sillä vastoinkäymiset alkavat väsyttää. Mutta kuitenkin olen iloinen, että minä tiedän mitä elämä on. Olen kokenut sen molemmat puolet.
Tietyissä asioissa olen katkera itselleni ja omalle tyhmyydelle, kuinka toistaa samat virheet, uskoa samat valheet ja huomata, että taas se on saatana suosta noustava mutta minähän nousen! Ei miusta niin helposti eroon päästä! hah :D

Herättelisin

2011-06-27T21:58:01+03:00

Jospa mie saisin tänkin blogin heräteltyä taas henkiin ja kunnolla käyttöön.

Runojen ja tekstien kirjoitusvimma on pahimmillaan ja päädyin faboonkin tekemään omat sivut teksteilleni :) Katsellaan kuinka tämän eloon herättäminen ja fabossa oleva sivusto jaksaa elää.

Onnen säteet

2011-05-24T19:54:01+03:00

Miulla on ollu aivan loistavaa lähiaikoina! Kunpa en koskaan unohtaisi näitä päiviä enkä ihmistä, joka silmineen sai miut niin sekaisin! Kuinka olotilatkin vaihtelee onnellisesta, iloisesta, toiveikaasta, suruun, pelkoon, haikeuteen. Otin ite tietoisen riskin ja tulos on tässä mutta yhtään iltaa/yötä en vaihtais pois. En edes tienny,että sellanenkin ihminen voi olla olemassa. Tietämättään hää antoi miulle paljon ja toivon,ettei hää unohtais minuu.. Kuinka kaikki jutut vaan loksahteli paikoilleen ja kuinka saanut tuntea olonsa hyväksi, ehjäksi. Harmi ettei aikaa voi ostaa lisää tai pysäyttää. Unet on kyllä sensijaan jääneet vähälle, kun unilta lainannut aikaa. En odota tästä enempää, en toivo mitään suurta. Ehkä tämänkin ihmisen vierailulla elämässäni on jokin tarkoitus vaikka inhoankin sitä,että aina kaikella on tarkoitus! Tai ehkä sisko lähetti miulle hetkeksi enkelin. Ne illat, ne yöt ovat minun. Antakaa miun säilyttää ihanat hetket, kauniit muistot.